keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Reagointia

Johan sentään ihmiset huomaavat nämä vaalit

Ilmeisesti viime viikonlopun mainoslehtiset ja tämänpäiväiset lehti-ilmoitukset ovat viimein herättäneet ihmiset. Yhä useampi ihminen ottaa vaalit puheeksi. Ovat huomanneet, että minäkin olen kuvan kanssa listalla. Täytyy morjestaa kaikkia kotikylällä liikkuvia autoja. Sieltä yleensä kuitenkin morjestetaan minulle päin ja naama sen näköisenä, että reagointia on tapahtunut.

No, pitihän se tietää vanhoista markkinointiopeista, että asiakas huomaa mainoksen suunnilleen silloin kun mainostajasta kaikki tuntuu jo kauhealta tyrkyttämiseltä. Nyt niitä yhteismainoksia tulee sitten tällä viikolla vielä muutama ruudukko ja ensi viikolla taas lisää.

Joillakin ehdokkailla näkyi olevan isoja henkilökohtaisia mainoksia niinkuin eduskuntavaaleissa ikään. Mainostoimistossa teetettynä maksavat enemmän, harrastustyönä itse tehtynä vähemmän. Arvailuun jää tuleeko raha puolueelta, yksityiseltä rahoittajalta vai omista rikkauksista. Kaupunginvaltuuston kokouspalkkiot ovat kuitenkin sen verran pieniä, ettei niillä aivan mahdottomia maksella. Pitää kiittää velipoikaa kun taisi jakaa minun esitettäni niin pitkälle, että tuli Haminan raja vastaan.

Vaikka kyllä tämä vaalikampanja aivan mielenkiintoista on ja toivottavasti innostavaa on myös seuraavat neljä vuotta lunastaa äänestäjille annettuja lupauksia. Sanoivat, että valtuustopaikkojen lisäksi on täytettävänä kaupunginhallituksen, monen lautakunnan, erilaisten toimikuntien, käräjäoikeuden lautamiesten ja monien muiden intanssien paikat.

Tässä kohdassa täytyy ihmetellä sitä samaa kuin moni muukin. Kaikki viisi uudesta Kouvolasta valittua kansanedustajaa ovat ehdokkaina myös kunnallisvaaleissa. Mitähän tehtäviä he aikovat seuraavan neljän vuoden aikana hoitaa. Kurjaa on, jos Suomen 200 kansanedustajasta viisikin vaativan eduskuntatyön lomassa hääräilee kotikaupunkinsa kokouksissa. Pelkäänpä, että näitä jokapaikan höyliä on eduskuntaan valittu muualtakin päin Suomea. Minusta olisi asiallista, jos kansanedustajat kannustaisivat kunnallisvaaleissa omia ryhmiään ja palaisivat sen jälkeen kiireesti Helsingistä käsin hoitamaan Suomen valtakunnalle tärkeätä tehtäviä tai vähintään ajamaan kotiseutunsa asioita siellä missä niitä pitää ajaa. Tuli nyt vähän tökittyä toisia, vaikka lupasin etten töki.

Edellisen kappaleen asiaan liittyy myös se, että ryhmän jälkikasvu kärsii, jos kärkiporukka pitää ykköstehtävien lisäksi kakkostehtävätkin itsellään. Siinähän sitten jämähtää kehityskin.

Sippolassa tapahtuu:

Pari viikkoa sitten Sippolan järvillä ja pelloilla lepäilleet arktiset hanhet, enimmäkseen valkoposkihanhia, ovat alkaneet häipyä Suomenlahdelle päin ja sitä tietä varmaan Itämerelle ja Pohjanmerelle saakka. Aiemmin tällaisia hanhimääriä ei Sippolaan ole pysähtynyt, yli lentää kyllä syksyisin sekä keväisin enemmänkin. Seuraavaksi odottelemme näkyvämmistä muuttolinnuista joutsenia levähtämään Kosjärvelle Sippolan omien joutsenten seuraan.

Orijärven Halla-Hileiden avantouintipaikalla kävin jo kerran, avantoa siellä ei tosiaan vielä vähään aikaan ole. Uimareiden nimiä oli kuittausvihkossa jo useita kymmeniä. Lupaan pyrkiä säännöllisyyteen uintiharrastuksessani ja toivon, että se pitää paremmin kuin vaalilupaukset keskimäärin.

Äänestys alkoi

Tänään alkoi ennakkoäänestys, Anjalankoskella radion mukaan hiljakseen. Oli kuulema hämmentävän pitkät listat ja oman ehdokkaan numeroa oli vaikea löytää. Olisi varmaan hyvä ottaa äänestysreissulle mukaan oman ehdokkaan esite tai numero muulle lapulle muistin tueksi.

Mielestäni numeroni 488 on helppo muistaa, mutta lapulla senkin voi varmistaa.

Ennakkoäänestysbussi on kotikyläni lähimailla:
Sippolan koululla maanantaina 20.10. kello 14.30 -16.00.
Kaipiaisisten koululla samana päivänä kello 9.30 - 11.30 ja
Enäjärven entisellä koululla kello 12.30 - 13.30.

Varsinainen äänestyspäivähän on sunnuntaina 26.10.2008 kello 9.00 - 20.00.

Mm. Liikkalassa, Ruotilassa, Hirvelässä, Saverolla, Haapalassa ja Saaramaalla ei ole ennakkoäänestyspaikkaa eikä varsinaistakaan äänestyspaikkaa. Näistä kylistä kimppakyydeillä voisi varmaan käydä äänestämässä myös suuremmissa taajamissa esim. ostosmatkan yhteydessä. Uskon, että näillä seuduilla ei periksi anneta, vaikka sitä voidaan jossain muualla toivoakin.

Toivottavasti ihmiset muistuttelevat toisilleen äänestysajankohdista. Korkea äänestysprosentti saattaisi helposti tuoda lähiseudun kylille paikan tai kaksi lisää. Yhden maalaiskylän äänillä näissä vaaleissa on vaikea päästä läpi.

Laskeskelin, että väestöpohjan mukaan Sippolan ja Kaipiaisten seudulle voisi tulla kaksi tai kolme paikkaa uuden Kouvolan 75-jäseniseen kaupunginvaltuustoon. Toisaalta vanhat ja kokeneet sanovat, että 150 - 200 äänellä voi päästä pidemmiltä listoilta läpi. Läpimeno riippuu siitä, miten äänet keskittyvät ja siitä, että miten ryhmän ääniharavat vetävät ja miten vähemmän ääniä saavat työntävät.

Toivottavasti, joku on jo minuakin äänestänyt, mutta uskon, että ennen vaalien päättymistä monikin! Puolitoista viikkoa: Sitten niitä tuloksia lasketaan ja ihmetellään.

Ei kommentteja: