keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Sippolassa tapahtuu:


Sippolan viikoittaiset kesätorit ja torikahvilat pe klo 14.00:


Viikoittainen Sippolan kesätori ja torikahvila on jo monia vuosia alkanut äitienpäivää edeltävänä perjantaina. Niin alkoi myös vuonna 2010, perjantaina toukokuun 7. päivänä klo 14.00.

Vapunpäivän aattona oli kylläkin Sippolan Jumppanaisten Vapputori, myynnissä mm. simaa ja vappupalloja.

Juhannusviikolla kesätori on torstaina. Kesätorit jatkuvat
ainakin elokuun lopulle, joskus on viimeinen tori ollut lokakuun puolella.

Torikahvilaa pitävät vuorollaan lähikylien erilaiset yhdistykset ja järjestöt.

Sippolan kesätorilta on saanut mm. leivonnaisia, keväällä taimia, kesällä vihanneksia, joka toinen viikko tilateurastamon sianlihatuotteita, aika usein kalaa, kesällä uusia perunoita ja parhaaseen aikaan mansikoita.

Sippolan XXI Kylätori perjantaina 2.7.2010 klo 14.00 - 18.00:


Sippolan kylätorille on jo ennen juhannusta varannut paikkansa monta kymmentä aikaisempien vuosien kävijää. Uudenlaisia toriosastoja on monena vuonna tullut jälki-ilmoittautuneiden joukossa. Vonteenihan siellä aina pitää pienen avauspuheen ja kaupungin edustaja samoin. Vonteeni on tänä vuonna Matti Härmä Liikkalasta, kaupungin edustajaa toritoimikunta ei vielä kirjeessään ilmoittanut. Torin juontajaksi oli tänä vuonna merkattu Tuomo Kujala Hirvelästä.

Muutama mukava kahvila Sippolan kylätorilla myös on ja siellä voi sitten vaikka sen vuosien ja vuosikymmenien takaisen tuttavuuden kanssa kahvit hörpätä.
Erityistä silmän iloa ja tunnelmaa luo torialueella rooliasuissaan arvokkaasti astelevat Historian Merkkihenkilöt 1800-luvulta.

ARS Sippola 16.6.-28.8.2010:


Sippulähteen kunnostustalkoot oli kyläläisten osuus ARS Sippolaan kuuluvaan historiallisen Sippulähteen ennallistamiseen. Sippulähteen ennallistaminen on kuvataiteilija Petri Kaverman taideteos.

Avajaiset oli 16.6.2010 klo 17.00 lähtien. Ohjelmassa oli mm.
kirkkoherra Juhani Huovilan suorittama Sippulähteen siunaus. Sippolan hovin verannalla oli ARS Sippolan kuraattorien Johanna Vakkarin ja Sanna Ukkolan puheenvuorot sekä Kouvolan museonjohtajan Johanna Vuolaston Sippolaa ja sippolalaisia ylistävä puheenvuoro. Selvästikin Sippolan kulttuurielämässä lehti oli kääntynyt, niin nuoria ja uusia voimaihmisiä olivat Sippola-juuriset puhujat.
Siirtymäkävelyn aikana katsottiin ja esiteltiin jo muutama matkan varrella ollut taideteos. Pidin mm. Elin & Keinon osuvasti nimeämistä kylän seitsemästä epävirallisesta kulkureitistä viittoineen. Viitat kuulemma jäävät näyttelyn jälkeenkin paikoilleen. Myös kaikki näyttelyn viisitoista taiteilijaa esittäytyivät Sippolan hovin rappusilla olleessa tilaisuudessa.
Pub Wilhelmiinasta ja Sippolan hovin infotaulun laatikosta saa näyttelyn kartan ja taiteilijaluettelon. Kopsasin itselleni kyllä yhden valokopion hallussani olleesta esitteestä, että pääsen halutessani teoksia katsomaan ja mahdollisesti joillekin tuttavilleni esittelemään. Netistä löytyy ARS Sippola -tietoa mm. osoitteesta: www.arssippola.fi.

White House Bandin puistokonsertti 16.6.2010 klo 18.30
Sippolan
hovin puistossa:


ARS Sippolan taiteilijoiden esittelyn ja pikkutarjoilujen jälkeen siirryttiin paikallisen bändin puistokonserttiin ja samalla piknikille, ainakin ne kenellä sattui eväitä mukana olemaan.

Tomi Metsäketo Sippolan kirkossa torstaina
1.7.2010 klo 19.00:


Sippolan Seudun Kylätoimikunta järjestää Vonteenin Valssin välivuonna kirkkokonsertin.
Tomi Metsäketo on sukujaan kymenlaaksolaisia. Isä on varsin tunnettu muusikko hänkin, Iitistä kotoisin oleva Martti Metsäketo.

Netistä löysin muutaman näytepätkän Tomin italiaksi laulamista lauluista. Oli aika hienon kuuloista. Tomi Metsäketo on esiintynyt harvakseen ja konsertit ovat olleet välillä aika varattuja. Sippolan kirkkoon mahtuu 1.000 ihmistä kesävaatteissa, mutta mielestäni vain noin 500 istumapaikkaa on sellaisia, joista näkee ja kuulee hyvin.


Hirvelän hautausmaajuhla sunnuntaina
11.7.2010 klo 10.00:

Perinteinen ja yksi Suomen vanhimmista ja aikoinaan myös suurimmista hautausmaajuhlista on Sippolassa vuosittain vietettävä Hirvelän hautausmaajuhla. Aluksi on jumalanpalvelus ja väliajan kirkkokahvien jälkeen seuraa päiväjuhla.

Muistan kun 1950-luvun lopulla ajoimme polkupyörillä Saverolta Vanhaamaantietä Sipunsaaren kautta juhlille. Tärkeätä oli silloin väliajalla tarjottava limonadi, pumpernikkeli ja jäätelö. Siihen aikaan hautausmaajuhlissa oli myös aina serkkuja ja muitakin kaukana asuvia mielenkiintoisia sukulaisia paikalla.


Aurinko ja Kalterit VII, "Kartanoelämää"

28.8.2010 klo 14-17:
Oikeastaan Anjalan tapahtuma, mutta järjestetään näköjään tänä vuonna Sippolan hovissa. Seppeleenlasku on sentään Anjalassa Wreden hautausmaalla klo 12.00. Luennoitsijoina on mm. Ph.D. Hanna Mari Laakso ja kirjailija Pirjo Tuominen. Musiikkia esittää La Fiamma da Danza.